Tekstit

Haastattelu: Tom Pöysti ja Mato Valtonen - Anna tilaa ja luota

Ohje yhteisopettajuuteen: ”Anna tilaa ja luota” Tom Pöysti ja Mato Valtonen ovat TOMATO-vauhtikaksikko, jonka yhteinen puheenvuoro syntyy tarinallisuudesta ja elämän tarjoamasta kaikupohjasta. Pohjaansa kumpikin on rakentanut jo pitkään tarttumalla elämässään uusiin mahdollisuuksiin ja avartamalla kokemuksiaan.   Mato sanoo oppineensa Tomilta vuorovaikutusta ja nöyryyttä: ”Me teemme koulutuksen yhdessä ja silloin on tärkeää antaa toiselle tilaa. Me on enemmän kuin minä.” Tom puolestaan sanoo, että yhteistyössä on vahvuus, jos voi luottaa toiseen sataprosenttisesti: ”Tiedän, että Mato tekee aina kaiken täysillä. Luotan häneen ja uskallan haastaa häntä.” ”Opettajille pitäisi opettaa tarinankerrontaa”, ehdottaa Tom ja jatkaa perustellen, ”tarinoissa salaisuus ja jymäytys houkuttelevat kuuntelemaan ja oppimaan.” Samalla tavalla Tom ja Mato rakentavat myös omaa luentoaan. He pyrkivät muuttamaan kuulijoiden ajatuksia havahduttamalla, koska vain silloin ihminen alkaa ”nähdä, mit

Haastattelu: Jenni Kallio - Nuoret tarvitsevat vahvistusta psykologiselle pääomalle

Kouluttajien materiaalit

Haastattelu: Antti Maunu - Hyvä elämä = oma paikka ja valmiuksia toimia siinä

Kainutlaatuinen mediassa

Haastattelu: Arto O. Salonen - Elämän hienoimmat hetket eivät palaudu tavaroihin

Ilmoittautuminen ja palaute

KEYNOTE - Tom Pöysti ja Mato Valtonen - Saako kaikilla olla kivaa?

KEYNOTE - Arto O. Salonen - Arvot, sivistys ja tulevaisuus

Heikki Nilkku - Yrittäjyyskasvatusta lukioihin

Kaisa Marin - Alkumatka työmaailmassa - mitkä taidot ovat työnantajien mielestä kullanarvoiset, kun nuori lähtee ekaa kertaa töihin

KEYNOTE - Antti Maunu - Hyvä elämä ja arki 2010-luvun nuorilla: mikä motivoi ja miksi?

Eija Laasonen-Tervaoja - Kieli- ja kulttuuritietoinen ajattelutapa opetuksessa

Marja-Leena Haataja ja Otto Takala Elektronisen urheilun aikakausi - Pelien haasteet ja mahdollisuudet

Jenni Kallio - Valmentavalla työotteella kohti psykologista pääomaa ja elinikäisen oppimisen asennetta

Vaara Kollektiivi - Kun kuu katosi

Jenni Kallio - Koulu, jossa kukaan ei jää syrjään - haastavat oppilaat ja vaativa erityinen tuki koulussa

Arto O. Salonen - Ekososiaalinen sivistys tulevaisuuden toivon rakentajana

Katja Timlin - Soveltavat menetelmät oppimisen tukena

Pekka Isotalus - Vuorovaikutusosaamisen oppiminen ja opettaminen

Jyri Manninen - Hyvinvointia ja sosiaalista pääomaa – kansalaisopiston merkitys kuntalaisille

Camilla Maunu - Tekoäly tutuksi

Ulla Teräs ja Valpuri Kurppa - Kehittäjän uudet työkalut: empatia, yhdessä tekeminen ja kokeilut

Pekka Pankkonen - Vuosityöaika perusopetuksessa

YES Kainuu - Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää

Pekka Isotalus - Vuorovaikutus sosiaalisessa mediassa

Anna-Kaisa Puusaari ja Anna Jylkäs - Vetovoimalasta työkaluja nuoren toimintakyvyn tunnistamiseen

Anne Ristioja ja Tiina Veijola - Tulevaisuuden työ Kainuussa

Tuomas Tuokko - Opettajan oikeudet ja velvollisuudet

Pirjo Prescott – vieraan kielen oppiminen eheyttäen (erityisesti alkuopetuksessa)

Ilona Leimu – Storyline-menetelmä vieraan kielen opetuksessa ja vieraan kielen varhentaminen osana monialaista oppimiskokonaisuutta

Antti Maunu - Kuinka ohjata oppimista ja osallisuutta samalla kertaa?

Katja Rajala - Yläkoulun hierarkiat ja nuorten kouluyhteisöasema liikkuvamman koulupäivän taustalla

Miikka Kortelainen ja Reima Korhonen - Mitä se nuoriso kaipovvaa? Sukellus kajaanilaisten nuorten sielunmaisemaan!

Saara Koskinen - Action Track -tiimisuunnistus: liikunta mielen hyvinvoinnin tukena

Saara Koskinen - Erilliset koulutukset perusopetukselle ja toiselle asteelle: Ideoita ja vinkkejä opetuksen liikunnallistamiseen ja istumisen vähentämiseen

Iida-Maria Peltomaa - STEAMOK - monialainen oppimiskokonaisuus